Hölkyn kölkyn!
(Tämä perisuomalainen sanonta oli muuten ainoa, mitä Pictonissa tapaamani muuan saksalainen tiesi kielestämme. Ei ehkä kaikkein käyttökelpoisin lausahdus, mutta hauskalta se germaanin suusta kuullosti.)
Kirjoittelen tätä Aucklannissa hostellin koneella ja kopioin äät ja ööt Ylen nettisivuilta. Hieman hitaampaa tämä tekstin tuottaminen siis. Wellingtonista lähtö oli varsin haikea, mutta silti positiivinen kokemus - lauantaina pidettiin pienimuotoiset läksiäiset (mustikkapiirakka, omenapaistos ja jäätelö tekivät kauppansa), joiden jatkoksi suuntasimme vielä katsomaan Super Rugby-liigan välieräottelun Reds vs. Blues. Sunnuntaina nautittiin lounasta hyvällä porukalla ja illalla oli sitten pitkien hyvästien aika. Arisen erinomaisen iltakokouksen jälkeen oli aika sanoa goodbye näille erinomaisille ystäville feijoa-pirtelön ja wedgejen äärellä samaisessa ravintolassa, jossa ensimmäisenä Uuden-Seelannin sunnuntainani heidät (silloin joskus) helmikuussa tapasinkin. Ympyrä sulkeutui.
Kaikki suurinpiirtein tuli mukaan - jätin kämppikselle levyn Fazerin sinistä ja the Chronicles of Narnian (tiiliskivi). Lentokentällä huomasin, että kirjaankin olisi ollut vielä varaa, sillä rinkka paino "vain" 21,7 kiloa. Koneen noustessa ilmaan, sain luoda viimeisen silmäyksen aamu-uniseen ja varsin pilviseen Wellingtoniin. Uskon kuitenkin, että paluu tänne on joskus todellisuutta.
Nyt tosiaan naatitaaan lomailusta Aucklandissa, josta suuntaan Samoalle perjantaina aamupäivällä (saapuen perille torstaina aamupäivällä, kiitos kansainvälisen päivämäärärajan). On hyvin todennäköistä, että seuraavaa blogipäivitystä saatte odotella tovin. En aio käyttää kallista aikaa koneella istumiseen!
Hei, sen vielä mainitsen, että törmäsin tässä hostelissa juuri kahteen suomalaistyttöön, joten puolen vuoden tapaamissaldo on nyt yhteensä neljä suomalaista. Olipa outoa puhua suomea livenä. Todella hämärä tunne! Enää reilut 24 päivää maailmalla, joten kielitaitoni ei ehkä täysin ehdi romuttua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti